Ero sivun ”Anarkistinen Musta Risti” versioiden välillä

Anarkistisen mustan ristin, autonomisen toiminnan ja vapaan kommunismin wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
Rivi 1: Rivi 1:
 
{{Anarkistinen Musta Risti}}
 
{{Anarkistinen Musta Risti}}
  
Anarkistinen Musta Risti juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle Venäjälle, missä vallankumoukselliset alkoivat auttaa tsaarin vastaisen toiminnan takia ongelmiin joutuneita tovereitaan. Aluksi ryhmän nimi oli Poliittiinen Punainen Risti, sitten Anarkistinen Punainen Risti ja vuonna 1919 nimeksi vakiintui Anarkistinen Musta Risti avustusjärjestö Punaisen Ristin kanssa sekaantumisen välttämiseksi. Vanki- ja lakitukitoiminta levisi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin Venäjältä paenneiden aktivistien myötä, ja nykyään ryhmiä on ympäri maailmaa. Venäjältä hävisi AMR ja anarkistit ylipäätään Stalinin vainoissa, mutta anarkismi ja anarkistiryhmät elpyivät uudestaan 1980-luvulla. Tätä nykyä Pietarin ja Moskovan AMR-ryhmät ovat aktiivisimpia, johtuen pitkälti maan ahdistavasta poliittisesta kulttuurista.
+
Anarkistinen musta risti eli Anarchist Black Cross on kansainvälinen vankitukiliike, joka sai alkunsa Venäjällä 1800-luvun loppupuolella.
  
AMR:n tarkoituksena on auttaa vankilaan ja oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin joutuneita poliittisia ihmisiä levittämällä tietoa, keräämällä rahaa ja hankkimalla asianajajia. Myös vankilassaoloaikanaan politisoituneita ihmisiä tuetaan monesti. Iskulauseena onkin usein ”Kaikki poliittiset vangit vapaaksi!”
+
AMR-ryhmät tukevat poliittisia vankeja, jotka ovat joutuneet vankilaan valtajärjestelmän, kapitalismin ja kaikenlaisen sorron vastustamisesta. Ihmisiä, eläimiä ja luontoa, vapautta, tasa-arvoa ja itsemääräämisoikeutta puolustavat aktiivit joutuvat helposti vaikeuksiin ruodussapitämiskoneiston, kuten poliisin ja oikeuslaitoksen, kanssa. Jotkut vangit politisoituvat vankilassa olleessaan, ja myös heidän tukemisensa on tärkeää.
 +
 
 +
Anarkistinen musta risti kyseenalaistaa koko vankilajärjestelmän oikeudenmukaisuuden ja järkevyyden, sillä se palvelee vain vallanpitäjien ja kapitalismin etuja. Anarkistisesta näkökulmasta kaikki rikollisuus on sidoksissa nykyiseen epätasa-arvoon perustuvaan yhteiskuntajärjestelmään. Tuloerot kasvavat jatkuvasti niin paikallisesti kuin koko maailman tasolla, ja ihmiset joutuvat entistä vaikeampaan asemaan toimeentulonsa saamiseksi. Lisäksi ihmisten väliset suhteet muunmuassa asuinalueilla ja työpaikoilla on hajoitettu, sillä omiin asioihin tulisi muka vaikuttaa vain pyramidimaisen hierarkian kautta, äänestämällä, ja tämä yhteisöllisyyden puute edistää rikollisuutta.
 +
 
 +
Anarkistinen musta risti toimii paikallisryhmien kautta, jotka ovat yhteydessä keskenään. Ryhmät toimittavat välitöntä konkreettista apu vangeille eli keräävät rahaa ja tarvikkeita sekä hankkivat tarvittaessa oikeusavustajan. Lisäksi AMR kampanjoi vankien puolesta järjestämällä mielenosoituksia ja julkaisemalla listoja vangeista, jotta heille voi lähettää tukipostia. Myös yhteiskunta-analyysin ja poliittisen teorian tuottaminen sekä uutisointi maailman tapahtumista on tärkeää laajemman yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. Tällä hetkellä AMR-ryhmiä on useita kymmeniä eri puolilla maapalloa, jo pelkästään Yhdysvaltojen alueella toimii muutamia kymmeniä ryhmiä. Suomessa Anarkistisen mustan ristin toiminta aloitettiin laajemmin loppukeväällä 2005 mielenosoituksella yhdysvaltalaisen ekoanarkistivangin Jeffrey "Free" Luersin vapauttamiseksi ja AMR-internetsivuston avaamisella.
  
[[Luokka:Anarkistinen Musta Risti]]
 
[[Luokka:Anarkistinen Musta Risti]]
 
[[ru:Анархический Черный Крест]]
 
[[ru:Анархический Черный Крест]]
 
[[en:Anarchist Black Cross]]
 
[[en:Anarchist Black Cross]]

Nykyinen versio 19. huhtikuuta 2013 kello 14.22

Anarkistinen Musta Risti
90px-Anarchist black cross logo.svg.png
Uutiset
Historia
Helsingin ryhmä
Tekstiarkisto
Oppaita
Mitä voit tehdä
Järjestöt ja ryhmät
Toimijat
Vankilista
Kontakti
15px-Anarchist black cross logo.svg.png
Portaali