Ero sivun ”Jock Palfreeman” versioiden välillä

Anarkistisen mustan ristin, autonomisen toiminnan ja vapaan kommunismin wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 2: Rivi 2:
  
  
'''Jock Palfreeman, Kazichene Prison, Kazichene 1532, Region Pancherevo, Sofia, Bulgaria'''
+
'''Jock Palfreeman vapautettiin vankilasta 15.10.2019 ja on palannut Australiaan keväällä 2021'''
  
 +
Jockin vapautuspäätös tehtiin jo syyskuussa 2019, mutta se herätti niin paljon vastustusta äärioikeistolaisissa, että varsinainen ulospääsy siirtyi. Sitten Jock oli paperittomuuslimbossa yli vuoden viranomaisten takavarikoitua hänen passinsa. Lopulta, kun hän oli jo hankkinut itselleen elämän Sofian ulkopuolella jatkaen BPRA-toimintaa, hänet karkoitettiin "kotimaahansa" Australiaan.
 
   
 
   
Jock Palfreeman oli 21-vuotias australialainen, jolla oli tarpeeksi rohkeutta pistää vastaan 16 natsille Sofian yössä joulukuussa 2007. Hän näki fasistit jahtaamassa ja hyökkäämässä kahden nuoren romanipojan kimppuun. Jock ryntäsi poikien avuksi ja teki parhaansa pitääkseen natsit loitolla, mutta natsit hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja hänen oli pakko puolustautua. Yksi natseista, Andrei Monov, kuoli puukotukseen ja toinen, Antoan Zaharijev, loukkaantui. Romanipojat pääsivät karkuun. Jockin oikeudenkäynti kesti noin puolitoista vuotta, kunnes hänet joulukuussa 2009  tuomittiin 20 vuoden vankeustuomioon ja 375 000 Australian dollarin sakkoihin. Hän on ollut vankilassa tapahtuneesta asti.
+
Jock Palfreeman oli vuonna 2007 21-vuotias, kun hän taisteli 16 natsia vastaan Sofian yössä joulukuussa 2007. Hän näki fasistit jahtaamassa ja hyökkäämässä kahden nuoren romanipojan kimppuun. Jock ryntäsi poikien avuksi ja teki parhaansa pitääkseen natsit loitolla, mutta natsit hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja hänen oli pakko puolustautua. Yksi natseista, Andrei Monov, kuoli puukotukseen ja toinen, Antoan Zaharijev, loukkaantui. Romanipojat pääsivät karkuun. Jockin oikeudenkäynti kesti noin puolitoista vuotta, kunnes hänet joulukuussa 2009  tuomittiin 20 vuoden vankeustuomioon ja 375 000 Australian dollarin sakkoihin.
  
 
Vankeusaikanaan Jock on organisoinut vankitovereitaan Bulgarian vankiliittoon https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com ,josta hänelle on seurannut paljon vaikeuksia viranomaisten kanssa.
 
Vankeusaikanaan Jock on organisoinut vankitovereitaan Bulgarian vankiliittoon https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com ,josta hänelle on seurannut paljon vaikeuksia viranomaisten kanssa.

Versio 5. huhtikuuta 2021 kello 19.14

Anarkistinen Musta Risti
90px-Anarchist black cross logo.svg.png
Uutiset
Historia
Helsingin ryhmä
Tekstiarkisto
Oppaita
Mitä voit tehdä
Järjestöt ja ryhmät
Toimijat
Vankilista
Kontakti
15px-Anarchist black cross logo.svg.png
Portaali
Anarkistinen Musta Risti


Jock Palfreeman vapautettiin vankilasta 15.10.2019 ja on palannut Australiaan keväällä 2021

Jockin vapautuspäätös tehtiin jo syyskuussa 2019, mutta se herätti niin paljon vastustusta äärioikeistolaisissa, että varsinainen ulospääsy siirtyi. Sitten Jock oli paperittomuuslimbossa yli vuoden viranomaisten takavarikoitua hänen passinsa. Lopulta, kun hän oli jo hankkinut itselleen elämän Sofian ulkopuolella jatkaen BPRA-toimintaa, hänet karkoitettiin "kotimaahansa" Australiaan.

Jock Palfreeman oli vuonna 2007 21-vuotias, kun hän taisteli 16 natsia vastaan Sofian yössä joulukuussa 2007. Hän näki fasistit jahtaamassa ja hyökkäämässä kahden nuoren romanipojan kimppuun. Jock ryntäsi poikien avuksi ja teki parhaansa pitääkseen natsit loitolla, mutta natsit hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja hänen oli pakko puolustautua. Yksi natseista, Andrei Monov, kuoli puukotukseen ja toinen, Antoan Zaharijev, loukkaantui. Romanipojat pääsivät karkuun. Jockin oikeudenkäynti kesti noin puolitoista vuotta, kunnes hänet joulukuussa 2009 tuomittiin 20 vuoden vankeustuomioon ja 375 000 Australian dollarin sakkoihin.

Vankeusaikanaan Jock on organisoinut vankitovereitaan Bulgarian vankiliittoon https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com ,josta hänelle on seurannut paljon vaikeuksia viranomaisten kanssa.

Hänelle on omat kampanjasivut [1]

Antifasistivanki Jock Palfreeman oli muutama vuosi sitten äärioikeiston mustamaalauskampanjan kohteena hänen tultua nimetyksi ’Human of The Year 2015’ palkinnon saajaksi. Palkinnon jakaa Bulgaria Helsinki Committee.

Palkinnon perusteina oli muun muassa ollut hänen aktiivinen työnsä vankien oikeuksien puolustamisessa Bulgariassa toimiessaan puheenjohtajana järjestössä Bulgarian Prisoners Rehabilitation Association (BPRA). Jockin saavutuksiin viimeisen 12 kuukauden aikana luetaan mm. tarkka dokumentoiminen korruption ja sääntörikkomukset Bulgarian vankeinhoitolaitoksessa, lakiavun antaminen laittomasti kiinniotetuille turvapaikanhakijoille ja ehdotuksen kehittäminen selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi ehdonalaiskäytännöksi. Jockia ja muita järjestön toiminnassa mukana olleita vankeja on systemaattisesti sorrettu ja he ovat saaneet laittomia rangaistuksia vankilan johdolta. Tästä huolimatta Jock on urhoollisesti jatkanut vankien oikeuksien ajamista.